tiistai, 15. joulukuu 2009

Itsearviointi

Kuinka koet onnistuneesi kurssilla?

Opiskelujeni etenemisen kannalta on aivan oleellista pystyä suorittamaan osa kursseista siten, että ne jollain tavalla liittyvät normaaliin päivätyöhöni. Tässä tavoitteessa onnistuin tällä kurssilla erittäin hyvin. Pystyin vetämään kurssin koululla täsmälleen siten kuin ajattelin ja siinä sivussa valmistui myös tämän kurssin harjoitustyö.

Harjoitustyössä minulla oli selkeänä päämääränä pohtia millaisia kursseja valitsemallani alustalla voi toteuttaa käytännössä. Tässä kohtaa tavoite ei aivan onnistunut, koska palvelinongelmat aiheuttivat sen että minun oli pakko saada SQL -kurssi (kognitiivinen/konstruktiivinen) vedettyä kunnialla läpi, joten UML -kurssin (sosiokonstruktiivinen) toteutus jäi puutteelliseksi: ryhmän Wiki ei toiminut. Lisäksi Oppimispoluun liittyvä kurssi jäi käytännössä testaamatta.

Omasta mielestäni pystyin kuitenkin kaikista näistä tekemään esimerkkikurssit ja ne esittelemään seminaarissa. 20 minuutin esitys oli täyttä tuskaa ja se olisi voinut paremminkin mennä. Aikataulu ei aivan pitänyt mutta on tietenkin selvää ettei ko tilaisuuta voi liiaksi venyttää

Toinen harjoitustyöni punainen lanka oli Claroline/Moodle vertailu, johon omasta mielestäni keksin mukavan toteutustavan kirjallisessa esityksessäni. Tästä olisi hyvin voinut pitää aivan oman esityksenkin. Samalla tuli Moodlen toimintaa myös mietittyä uudesta näkökulmasta. Siitä on minulle jatkossa hyöty työssäni.

Olen omaan panokseeni ja tuotokseeni kaiken kaikkiaan tyytyväinen.


Miten kuvailisit omaa työskentelyäsi ja aktiivisuuttasi kurssilla?

Omasta mielestäni panostin tähän kurssiin vähintäänkin riittävästi koska aihe on kiinnostanut ja kiinnostaa yhä erittäin paljon.  Kaikki luentovideot kuuntelin ja valtaosan kurssimateriaalista myös kävin/selasin läpi. Harjoitustyöni valmistui aikataulussa mutta sen viimeistelyn olisin voinut aloittaa hivenen aikaisemmin: se oli minulla käytännössä valmiina jo heti viimeisen luennon jälkeen. 

Millainen on ollut oma osuutesi ryhmän työskentelyn onnistumisessa?

Meidän ryhmämme ei missään vaiheessa ryhmäytynyt eivätkä keskustelut käynnistyneet. Mie olen siihen yhtä syyllinen kuin muutkin. Yksi syy varmaan oli se että me teimme työtämme täysin eri tahtiin?


Mitä asioita olet kokenut kurssilla itsellesi merkityksellisiksi, missä opit?

Olen hyvin tyytyväinen etten lähtenyt suorittamaan kurssia itsenäisesti. Virtuaaliset oppimisympäristöt olivat minulle toki entuudestaan tuttuja Moodlen kautta mutta tällä kurssilla syvensin selvästi omaa osaamistani tutustumalla muihin OpenSource alustalla toimiviin tuotteisiin. Kaikkein mielenkiintoisin osa oli kuitenkin Sosiaalisen median tarjoamat työkalut. Niitäkin toki olen aikaisemmin käyttänyt mutten koskaan ollut miettinyt niiden hyödyntämistä opetuksessa. Tämän kurssin aikana ajatukset kyllä muuttuivat. En olisi ikinä uskonut -eivätkä muuten kollegatkaan usko- että Facebookia voidaan hyödyntää opetuksessa mutta kyllä sitä voidaan. Ja osin hyvin näppärällä tavalla.

Lisäksi minä vihdoinkin opin ja tajusin nuo erilaiset oppimiskäsitykset ja pystyin hahmottamaan millaisilla työvälineitä toteutuksissa kannattaa käyttää. Sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen pohjautuvaa kurssia kokeilin käytännössä ensimmäistä kertaa. Se jää pysyvästi minun osaksi minun työkalupakkiani. 

Tämän lisäksi osaksi tämän projektin ansiosta innostuin opiskelemaan lisää videointia: sekä editointia että selvittämään live-lähetykseen liittyvää teknologiaa. Tavoitteeni on edelleenkin hyödyntää  kevään kurssilla live-stream tekniikalla. Ainoa ongelma on kuvan laatu: onko se streamin pakkauksen jälkeen riittävä. Samoin en ole koskaan käyttänyt videoneuvottelujärjestelmiä, joten osallistuminen Adobe Connect Prolla viimeiseen seminaariin oli mielenkiintoinen kokemus. OpenSource tuotteisiin pitää tälläkin sektorilla tutustua lähemmin.

Kaikkein tärkein oppimiskokemus tai oikeammin ns. ahaa -elämys  oli se, että oikeastaan ensimmäisen kerran minulla alkoi vahvistua käsitys siitä että pystyn tutkinnon suorittamaan oman työni ohella. Viime vuosi meni kuitenkin hyvin pitkälti uusien asioiden sulatteluun ja opiskelutekniikan opettelemiseen .Tänä vuonna on kaikki tuntunut paljon helpommalta.


Mitä oppimistehtävät ja tapaamiset ovat antaneet sinulle itsellesi omaa oppimistasi ajatellen?

Tällä kurssilla meidän ryhmämme keskustelut eivät oikein johtaneet mihinkään, joten oppimistehtävien arvo ei ollut niin suuri kuin demojen muilla kursseilla. Toisaalta tämä aihepiiri oli minule sellainen, jossa pystyin käymistäni kursseista eniten hyödyntämään käytännön opettajan kokemustani. Tapaamisia en myöskään kaivannut koska ongelmissa sain apua sähköpostitse tai blogin kautta kyselemällä.


Onko toiminta kurssilla mielestäsi ollut järkevää ja mielekästä ajatellen kurssin aihetta?

Toteutuksessa oli ERITTÄIN hyvää pikaesittelyt ja siihen liittyvä luova tauko. Liian usein kurssit jyrätään läpi tappavalla viikkotahdilla ja se tuottaa minulle aina välillä töistä johtuen suuria vaikeuksia. Tälläisen toteutuksen soisin muillakin kursseilla yleistyvän. En sitten tiedä mitä mieltä kokopäivätoimiset opiskelijat asiasta ovat,

 

Onko kurssilla ollut mielestäsi jotain turhaa?

Aluksi luulin että mitähän noista loppuosan aihepiireistä irtoaa mutta kaikkein mielenkiintoisin artikkeli olikin se toisen asteen verkko-opetukseen liittyvä raportti. En ollut moisesta aikaisemmin tiennyt yhtään mitään!

Mielestäni kurssin osiot muodostivat hyvin selkeän kokonaisuuden ja sitä tukee myös se että harjoitustyön kirjoittaminen sujui aikataulussa.

 

Opettajan rooli

Opettaja oli selkeä asiantuntija ja erityisesti linkkilistat olivat erittäin kiinnostavia. Sain kysymyksiini silloin vastauksen kun ongelmia oli ja kurssin tieodotus oli etukäteen hyvin suunniteltu ja opettajan blogin avulla pystyi seuraamaan kurssin etenemistä. Videoita inhosin viime vuonna ja inhoan yhä. ACP tuntui paljon elävämmältä välineeltä ja jos se suinkin on aikataulullisesti mahdollista niin ensi vuonna seuraan kursseja ko. tavalla. Luulen että ACPn avulla jo se että voit kommentoide luentoa chatin avulla on riittävä.  

Minkä arvosanan antaisit kurssista itsellesi. Lyhyt perustelu

Henkilökohtainen tavoitteeni opiskelulleni on kinnostavien, suoraan työhöni liittyvien kurssien läpäisy  4/5 tasolla. Tälläkin kurssilla siihen mielestäni pystyin. Arvosanaa 5 puoltaa mielestäni se että työssäni oli selkeästi nähtävillä oma näkemykseni; esimerkkikurssini perustuivat erilaisiin oppimiskäsityksiin ja ne olivat mielestäni selkeästi toteutettu. Samaten Clarolina/Moodle vertailu osoittaa että hallitsen ko. alueen laaja-alaisesti. Arvosanaa 4 puoltaa työni kirjallinen osuus - en ole koskaan ollut hyvä tuottamaan tekstiä ja etenkin tieteellisen tekstin kirjoittaminen ei ole vahvuuteni. Lisäksi sekoilin työni viimeistelyssä eli minulta loppui loppuosioiden osalta hivenen virta kesken ja osa ajatuksia jäi kirjaamatta ylös.  Samoin ryhmämme toiminta ei onnistunu parhaalla mahdollisella tavalla. Muihin töihin / muihin seminaareihin en ole vielä ennättänyt tutustua, joten siinä suhteessa vertailupohjaa ei ole.

Opettaja 

Jos kurssin jälkeen oppila(i)lle jää sellainen olo että joko se loppui ja voisihan sitä tästä aiheesta toisenkin harkan toteuttaa niin silloin voit olla myös omaan työhösi hyvin tyytyväinen!

perjantai, 11. joulukuu 2009

20091211Viimeistely+Seminaarit

Työn viimeistely

Edellisessä blogi merkinnässä taisin mainita että työni oli 95% valmis. No niinhän minä luulin. Kun aloitin viimeistelyn niin kaikkea pientä muutettavaa löytyi koko ajan. Olisihan minä todellakin voinut työn tehdä jo edelliselläkin viikolla.

Lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen - kyllä sen omaksi tuotokseksi kehtaa tunnustaa. :)

Sinnänsä mielenkiintoista nähdä mitä muut ovat saaneet aikaiseksi koska yhtään en ole muiden töitä vilkaissut.

Seminaari: valmistelu

Ensimmäinen ajatus: 20 minuutin mittainen esitys - ei tuu mitään. Aikaa kuluisi helposti tunnin verran. Mitä tuossa ajassa saa aikaiseksi - mikä oli työssäni oleellista? HEtken miettimisen jälkeen suunnitelma oli selvä:

- esittele käyttötilanne
- esittele Claro + sen käyttämä pedagoginen malli
- esittele 3 kurssityyppiä jotka laadit
- vilkaise kelloon (koska aika on loppu) ja päätä miten esityksen lopetat

Opponointi: valmistelu

Opponoitavaksi työksi valitsit ensi alkuun aivan ihmeelliseltä tuntuvan kombinaation: facebook, wiki, skype/messenger. Kaikkia olen ainakin jonkin verran käyttänyt mutta noista kurssi-idean kehittämien tuntui hyvin oudolta.

Luin keskiviikkona työn läpi ja lähdin autoiluretkelle kohti Jyväskylää hyvin hämmentyneissä tunnelmissa. Eihän 2.n asteen oppilaita voi päästää kirjoittamaan avoimeen wikiin - ei tuo idea toimi.

Jyväskylässä luin työn läpi toisen kerran ja tajusin että hommassa täytyy olla kyse ammattkorkeakoulutason kurssista. Tätä asiaa ei kyllä missään selkeästi mainita. Tämän jälkeen kaiman työ hahmottui helposti ja omasta mielestäni sain työstä aikaiseksi selkeän yhteenvedon opponointia varten. Käsitteisiin muutamia tarkennuksia, materiaalin tuottaminen ei ollut riittävän selkeästi esitetty ja Facebookin rooli projektissa oli esitetty epäselvästi. Kuka kumma valitsee Traktoritekniikan työn aiheeksi - olin utelias...

Seminaari + opponointi

TraktoriTeknikko olikin saapunut paikalle jo ennen minua ja siinä kuluikin muutama hauska hetki toisillemme leukaillessamme toisillemme.

Kaiman esitys oli erittän selkeä - hyvä esitys jossa myös kirjallisessa työssä esiintyneet lievät ristiriitaisuudet  selkenivät. Opponointi sujui leppoisasti.

Oma esitys - kiirehän siinä tuli mutta oman alkuperäisen idean mukaisesti sen vedin. 5 minuuttia enemmän alkaa olisi ollut hyvä. Tai sitten lyhyempi esipuhe. Ihan OK se meni mutta on niitä parempiakin tullut pidettyä. Moodle/Claro vertailu ja autentikointivaihtoehdot olisi kokonaisuuden ymmärtämiseksi kyllä pitänyt saada mukaan. Mutta hyvä näinkin!

Kirjoittelen viikonlopun aikana vielä viimeisen osion eli kurssipalautteen ja itsearvioinnin

 

 

torstai, 26. marraskuu 2009

20091126Verkko-opetuksen laadusta

Aloitin materiaaliin tutustumisen ja tässäpä näitä ajatuksia mitä mieleen tulee:

Laatu -käsittteestä

EKKYssä eli koulutsukuntayhtymässämme on todellakin kehitettyä viime vuodet laatua. Laatupalkinnon myötä tuloksena oli ikioma laatupäällikkö, joka johtaa koulutuskuntayhtynän laadun kehittämistä. Koskaan en ole vain kuullut termiä opetuksen saati verkko-opetuksen laatu. Sen sijaan on kehitetty koko koulutuskuntayhtymä tason prosesseja, joilla kuvataan organisaatiomme toimintaa ja toki myös yhden mukaistetaan tiettyjä käytänteitä (esimerkiksi lomakkeistoa).

Tavallista, pientä opettajaa  - tai no mie oon kyllä aika iso- kovasti kiinnoistaisi laadun käsite opetuksessa mutta sitähän ei kehitetä. Riittää että opettajien pedagogiset pätevyydet ovat kunnossa ja sen jälkeen on vapaus toimia.

Näinhän se toki menee muuallakin.

Verkko-oppimateriaalit ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisen peruskoulutuksen kannalta ajatellen varsinaista verkko-oppimateriaali on minun nähdäkseni hyvin vähän. Valtaosa opettajista käyttää Moodlea -silloin kun käyttää- pelkästään aineiston ja tehtävien jakamiseen. Harva opettaja haluaa tai edes pystyy tuottamaan verkko-oppimateriaalia. Siinä tulee vastaan ikuisuuskysymys rahasta eli kuka tuotannon maksaa. Kunnon verkko-opetusmateriaalin tuottaminen vaatii sellaisia taitoja, joita valtaosalla opettajista ei ole. Se jää ammatillisella puolella seuraavan opettajasukupolven tehtäväksi.... Tämä on tilanne meillä ...

 ISO -verkostosta

Ennen näitä opskeluja toimin hyvinkin aktiivisesti meidän TiVi -ryhmässämme ja taisi 2006 jolloin tein tutustumismatkan Kuopioon ISO -verkoston esittelyyn. Idea oli mainio: opettajille maksettiin korvaus siitä että kehittivät kurssirungot. Tämän jälkeen verkossta oleva toinen opettaja voi käyttää ko. kurssia runkona omalle toteutukselleen. Eli verkosto kehitti kurssipankin, jota muut opettajat hyödynsivät.

Nykyisin ISO-verkosto näyttää olevan ISOverstas ja hanke on yhä voimissaan ja edustaa minun mielestäni hyvin toteutettua hanketta. Yksittäisten kurssien laadusta minulla ei ole käsitystä. Lukuvuodelle 2009-2010 Ammatillisen puolen kursseja löytyi 10 kappaletta ja lukion 264 kappaletta. Nämä luvut kuvaavat mielestäni hyvin sitä eroa mikä ammatillisen puolen ja lukion välillä

Verkko-oppimateriaalin laatukriteerit

Tämä oli minun mielestäni erinomaisen selkeä julkaisu. Sen pohjalta sain tuotettua omasta mielestäni ihan järjellisen yhteenvedon Clarolinesta ja Verkko-opetuksen laadusta

Muuta

Kokeilu SQL -kurssini loppuu ensi viikolla ja silloin aion kysellä opiskelijoiden käyttökokemuksia tästä projektistani. Saapa nähdä mitä tuumaavat.

Muutamiin kohtiin täytyy vielä hivenen kirjoittaa lisää asiaa mutta työni on 95% valmis. Oikoluku ja seminaarin valmistelu itsenäisyyspäivän tienoilla.

 

 

 

keskiviikko, 18. marraskuu 2009

20091118 Ylläpitoa ja Tietoturvaa -luennot

Kaikessa kiireessä unohdinkin päivittää oppimispäiväkirjani Tietoturvaosion jälkeen pari viikkoa sitten.

---

Tietoturvasta

Nämä osiot oli minulla varmaan kaikkein tutuinta asiaa koska olen toiminut Koulutuskuntayhtymän Moodlen pääkäyttäjänä ja hänen apurinaan. Lisäksi meillä koulussa pyörii oma Moodle palvelin, jonka käyttöä opetamme myös oppilailleme.

Clarolinen ylläpitotoiminnot ovat selkeät: vain 1 pääkäyttäjä joka ylläpitää aliustaa ja käyttäjät, joilla on opettajan oikeudet ylläpitävät kursseja. Moodlesta tuttuja kurssin vierailevia opettajia ei ole. Toisaalta eipä niitä tarvitsekaan.

Harjoitustyöhöni sain mielestäni kirjoitettua Tietoturvasta nopeasti selkokielisen tekstin. Tässä kohtaa jäin miettimään Pääsynvalvontaan liittyviä tekniikoita ja selvitin itselleni vihdojn  -niin että tajusin itsekin- mitä LDAP ja SSO -merkitsevät. Tästä kirjoitin myös harjoitustyöhöni koska Clarolinesta paljastui epämiellyttäviä yksityskohtia.

Sinänsä mielenkiintoista nähdä mitä Sosiaalisesta mediasta harkkaa tekefät saavat tästä osiosta irti.

Harjoitustyö

30.10 harjoitustyöni on hyvässä vauhdissa eli viimeinen hienosäätö (kuvat, videot, esimerkit)  puuttuu ja viimeisen osion kirjoitus.  Miten ihmeessa mie saan esitykseni mahtumaan 15 minuuttiin... Täytyy suunnitella esitys hyvissä ajoin.

Ja sitten tapahtui 2.11 -->

Seuraavaan kahteen viikkoon ei sitten mitään tapahtunutkaan - työpaikalla täydellinen kaaos: opettajat sairaina ja koulutuksissa ja tuli tehtyä 2 viikkoa putkeen 40 h työviikko. Ei enää tässä iässä. Kaiken kruunasi tietenkin se että vaimoon iski Possu. Ei todellakaan sivusta katsottuna mikään mukava tauti...  On aika tyhjä olo.

Tänään 18.11  sain kuunneltua viimeisen luennon läpi ja sitä minun pitää sulatella ennenkuin mitään siitä oppimispäiväkirjaan kirjoitan.

 

tiistai, 27. lokakuu 2009

20101027: ajatuksia puolessa välissä

Loppuviikon videoluentoa odotellessani kirjasin ylös mietteitä tämän hetkisistä tuntemuksista.

Mitä: kurssi tuntui alunperin ja myös käytännössä osoittautunut mielenkiintoiseksi. Vaikka olenkin käyttänyt jo usean vuoden ajan eri oppimisalustoja niin huomasin heti että tämä on niitä kursseja joista olin aidosti kiinnostunut. Etenkin Confluence WiKi on erittäin miellyttävä tuote! Lisäksi katsaus erilaisiin Web 2.0 sovelluksiin oli hämmentävä: mahdollisuuksia on aivan liikaa... Itse en ole pahemmin käyttänyt ryhmätöitä opetuksessa, koska meillä usea muu opettaja toimii niin. Mie oon edustanut enemmän perinteistä jopa behavioristia piirteitä omaavaa opettajaa... Kuitenkin tuo UMLn idea kyllä toimii mainiosti noinkin ryhmänä työskennellen - paremmin mitä kuvittelinkaan. Olenko siis kehittynyt opettajana?

Miten: inhosin viime vuonna ja inhoa tänäkin vuonna yhä enemmän videoita. Välttämätön paha, paljon, paljon mieluummin kävisin luennoilla jos se vain olisi mahdollista.

Missä: en ainakaan kotona. Sen olen jo huomannut että saan tentteihin luettua vain ja ainoastaan kirjastossa.

Milloin: miulle sopii erittäin hyvin tälläinen kurssimuoto, jossa pitää tehdä tiettyyn aikatauluun tehdä itsenäinen harjoitustyö. Tuo parin viikon tauko tässä kurssin keskellä on erinomainen asia.

Miksi: tämä syksy on vahvistanut edelleenkin sitä käsitystä että saan koulutuksesta oivia työkaluja päivittäiseen työhöni. Näkemykseni tietotekniikan hyödyntämiseen opetuksessa on lievästi sanottuna avartunut.

Estää: videot... ja välimatka

Muuta 1: tässäkin kurssissa on erinomaista se, että pystyn käyttämään harjoitustyön aihetta suoraan päivittäisessä työssäni  - se edesauttaa suuresti kurssin suorittamista.